lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kälyn YO-juhlat

Heti alkuun isot onnittelut vielä kerran Riikalla valkolakista!

Sain kunnian tehdä YO-juhliin kolme täytekakkua ja kolme juustokakkua. Täytekakkujen sisältöä pohdittiin ja muutettiin ja pohdittiin ja lopulta päädyin/päädyttiin mansikoihin ja mansikkakermaan, joka on oma suosikkini ja jota oli täytteenä myös Matiaksen ristiäiskakuissa. Juustokakkuihin toivottiin keltaista päällistä ja pääsinkin siis kokeilemaan jotain uutta.

Tein viisaan ratkaisun kun tein juustokakusta kokeiluversion jo ajoissa. En antanut juustokakun hyytyä riittävän pitkään ennen kuin kaadoin mehu-liivate seoksen kakun päälle ja se sekottui juustokakkuun nostaen osan juustomassasta mehun päälle ja muodostaen hyvin epäilyttävän näköisiä kerroksia juustokakun sisään. En valokuvannut. En halunnut todistusaineistoa :D

Juhliin lähtevien kakkujen kanssa olin viisaampi ja päällinen onnistui toivotummin kuin kokeiluversiossa. Kokeilin myös ensimmäisen kerran reunakalvoa, jotta juustokakku ei jäisi kiinni vuokaan.




Täytekakkuihin toivottiin vihreää ja annettiin muuten aika vapaat kädet. Koska kakkuja oli monta, ajattelin että on turvallisinta pitäytyä siinä mitä on tehnyt aikaisemminkin, joten kukkakoristeet eivät juurikaan poikkea niistä mitä olen tehnyt aiemmin.



Koska täytteitä jäi yli tein vielä pienen lakki-kakun. Visio oli ehkä hienompi, kuin varsinainen toteutus, mutta ainakin sitä oli hauska tehdä :D


 Tässä vielä kaikki täytekakut. Juustokakut eivät päässet yhteiskuvaan, koska osa niistä toimitettiin jo aikaisemmin.






1 kommentti: