maanantai 6. kesäkuuta 2011

Vanhoja kakkujuttuja

Ajattelin laittaa tänne blogiin vähän kuvia aikaisemmin tehdyistä kakuista jotka ovat olleet omia suosikkeja.

Olen aina tykännyt leipoa, mutta tämä innostus täytekakkuihin taisi lähteä Matiaksen ristiäiskakusta. Matiaksen ristiäiskakkuihin käytin ensimmäisen kerran sokerikuorrutetta ja siitä se ajatus niin sanotusti lähti. Nuo ristiäiskakut olivat siis melkoiset kokeiluversiot ja siltä ne vähän näyttivätkin. Alkuperäisenä tarkoituksena oli laittaa sokerikuorrutetta koko kakun päälle, mutta koska kuorrute ei oikein tehnyt yhteistyötä en saanut kaulittua riittävän suurta palaa. Päätin laittaa kuorrutetta vain kakun päälle, mutta en tajunnut, että kuorruteympyrän olisi hyvä olla pienempi kuin kakun päällinen, koska kuorrutteen lämmetessä kahvipöydässä lähtivät kermapursotukset valumaan. En ehkä osaa oikein selittää mitä tarkoitan, mutta kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.


Jokunen viikko Matiaksen ristiäisten jälkeen Outi, joka ei ollut päässyt ristiäisiin, tuli käymään ja tein täytekakun samoilla täytteillä kuin ristiäisiin. Sokerikuorrute teki jo paljon paremmin yhteistyötä ja kakku näytti paljon enemmän siltä, miltä olisin halunnut ristiäiskakun näyttävän.


Erityisen hauskaa on ollut tehdä aivan järjettömiä kakkuja. Juhannusta 2010 juhlittiin tämän uimarikakun kanssa. Ehdotus silloin oli, että seuraavana juhannuksena uimarista näkyisi enää hiukset. Katsotaan mihin päädytään.


Juhannuksena opittiin myös, että Matias yltää jo keittiön pöydälle ja on myös aika vikkelä liikkeissään.


Pikkusiskon 20-vuotis syntymäpäivät olivat mahdollisuuksia täynnä. Pääsin suunnittelemaan kakun sekä pienempiin oman perheen juhliin, että isommille sukulaiskahveille. Ensimmäisiin juhliin tein Flushed away-teemakakun, koska arvostamme kumpikin leffaa kovasti. Kakussa oli hieman selittämistä tuntemattomalle ihmiselle joka tuli ostamaan meiltä vanhaa tietokonetta ja tuli kakun kanssa samassa kyydissä Helsinkiin.


Frendejä katsonut ehkä ymmärtää mitä hauskaa on aiheessa bunny-cake. En luottanut kykyihini tehdä pupun tai minkään muunkaan muotoista ;) kakkua, mutta pupukakun tein silti. Tämä on koristelultaan yksi ehdottomista suosikeistani.



1 kommentti:

  1. Voi vitsi sie oot taitava! Uimarijuttu naurattaa edelleen ja toi jänispupu on ihan huippu!

    VastaaPoista